tiistai 25. maaliskuuta 2008

Huonoa oloa pukkaa...

25.03.2008 Raskausviikko 9+2 tai 8+6. Vielä pari viikkoa mennään tällä vaihtoehtoisella meiningillä, kunnes sitten ultrassa tuo laskettu aika tarkentuu. Otsikosta voi jo päätellä, että tuo raskauspahoinvointi on iskenyt minuun hieman jälkijättöisesti. Yleensähän pahoinvointi koettelee raskaana olevia jo aiemmilla viikoilla. Toki jokainen raskaus on yksilöllinen, joten turhaan sitä kai itseään ja oireitaan muihin vertaa.

Varsinaisesti oksentamaan olen joutunut vain kerran (eilen illalla, ei auttanut oloa yhtään), ja töissäkin sitä kiltisti taas istutaan. Kuitenkin koko ajan olo on hieman etova ja hutera. Viime yönä valvoin pitkät pätkät kun olo oli niin kurja. Onneksi tänään on töissä iltavuoro, joten sain aamulla nukkua pitkään.

Rinnatkin ovat pysyneet arkoina. Etenkin nännit ovat tosi kipeät. Ei ole tämä raskautuneen elämä herkkua. Onneksi pääsiäisestä johtuen tämä työviikko on vajaa. Nukkua voisin vaikka kellon ympäri (kauhea väsymys painaa, vaikka pääsiäisenä nukuin joka yö todella pitkään).

Ei kommentteja: