torstai 27. maaliskuuta 2008

Huono olo jatkuu

27.03.2008 Raskausviikkoja 9+4 tai 9+1... Toista päivää olen kotona sairauslomalla huonon olon vuoksi. Huomenna olisi tarkoitus töihin palata. Onneksi vain yhdeksi päiväksi ja sitten on taas viikonloppu. Toissa päivänä iltavuoron jälkeen juoksin kotiin suoraan oksentamaan ja sama jatkui seuraavana yönä. Aamulla sitten kävin työterveydessä, jossa työterveyshoitaja kirjoitti sairauslomaa. Ihanaa... Olo on melkoisen etova koko ajan. Onneksi tänään en enää ole joutunut oksentamaan. Toisaalta olen syönyt todella valikoivasti. Jugurtti ja hedelmät ovat melkoisen hyviä vaihtoehtoja. Keltaista jaffaakin jääkaapista löytyy =) Äsken paistoin lisäksi pakkasesta löytyneitä lohipasteijoita, jotka yllättäen maistuivat myös.

Yllättävän myöhään tämä pahoinvointi alkoi. Tai toisaalta (kun netistä tietoa aiheesta olen etsinyt) vahvimmillaan pahoinvointi ilmeisesti onkin juuri 9-10 raskausviikon tietämissä. Ei ole herkkua ei. Mies ei taatusti osaa tuntemuksiani kuvitellakaan. Kyllä siinä melkein itku tulee, kun olo on huono, rinnat kipeät ja alavatsaankin sattuu. Ja alavatsan lisäksi myös ylävatsa on ollut kipeä, todennäköisesti johtuen oksentelusta, mutta terveydenhoitajan mukaan oire voi olla myös raskaudesta johtuvaa närästystä. Kuulemma Gefilus -tuotteista voisi olla apua, joten kävinkin eilen työterveydestä kotiin tullessani kaupassa Gefilus -jugurttia ostamassa. Toivottavasti on jotain apua.

Lisäksi väsymys on yhä vieläkin hirmuinen. Olen viime öinä nukkunut kellon ympäri, mutta silti väsyttää. Hyvä kun sängystä saa itsensä ylös. Milloin tämä helpottaa...? Tulisi nyt nopeasti tuo ultrapäivä ja näkisi meidän oman pienokaisen. Motivaatio kestää nämä kaikki kurjat oireet nousisi ihan varmasti. No, enää viikko ja neljä päivää aikaa. Yritetään kestää...

Ei kommentteja: