maanantai 14. tammikuuta 2008

Jo seitsemäs yrityskierto alkanut

14.01.2008 Näin se valitettavasti on. Tänään kiertopäivä 2. Toissailtana alkoivat vatsanväänteet ja wc-käynnin yhteydessä tuli hieman tuhrua paperiin. Eilen sitten tuhru oli jo verensekaista ja tänään verinen vuoto jatkuu. On se vaan uskottava, että kierto jäi vaivaiseen 25 päivään. Tämä puolestaan tarkoittaa, että kierron luteaalivaihe (aika ovulaatiosta kuukautisten alkamiseen) jäi noin 12 päivään, mikä on keskimääräistä lyhyempi ja saattaa kertoa ongelmista keltarauhashormonin tuotannossa. Täytyy tunnustaa, että eilen tuli itku. Keskusteltiin miehen kanssa asiasta, mikä hieman helpotti. On mulla sitten ihana mies. Mutta suoraan sanoen, enpä olisi viime kesänä uskonut, miten vaikeaa tämä raskautuminen on.

Periaatteessa tuo lyhyt kierto on ihan ok. Eipä ainakaan tarvitse jännäillä liian pitkään. Ja nopeasti pääsee taas uuteen yritykseen. Tällä hetkellä yritystä on meillä ollut siis noin seitsemän kuukautta. Se on pitkä aika, mutta siihen vuoden rajapyykkiin on kuitenkin vielä aikaa. Olen tässä ajatellut, että pari kiertoa vielä katselen, mutta sitten on aika hakeutua lääkärin puheille. Ehkä alkuun yksityiselle, julkisella kun nuo odotusajat ovat niin pitkät. Ainakin hormoonitoiminta voitaisiin siinä yhteydessä tarkistaa.

Seuraava ovulaatioaika (onneksi sentään viime kierroissa olen varmuudella ovuloinut) sijoittuu laskelmieni mukaan ajalle, jona ollan miehen kanssa ihanalla pikalomalla Etelä-Euroopassa. Tuo aika tullaan varmasti hyödyntämään =) Ei tässä taas voi kun jatkaa eteenpäin.

maanantai 7. tammikuuta 2008

Hyvältä näyttää...

07.01.2008 Kiertopäivä 20. Pientä nippailua on tuntunut lähes joka päivä. Mikäli hedelmöittyminen tapahtui viime viikkolla (ovisplussan jälkeen), elellään nyt juuri kiinnittymisen aikoja. Voi kun se olisi nyt tässä... Pienestä flunssasta olen kärsinyt, mutta pahin on jo ohi, joten esteitä kiinnittymiselle ei pitäisi olla (jos ei sitten esimerkiksi ohut limakalvo tms.). Mutta kuten niin monessa aiemmassakin kierrossa, nyt ei voi muuta kuin odottaa ja jännittää. Kirjoittelen taas, kun kirjoitettavaa on...

torstai 3. tammikuuta 2008

Ovis ohi

03.01.2007 Hyvää uutta vuotta kaikille! Täällä elellään kiertopäivää 16. Näköjään kierto kierrolta tuo ovulaatio aikaistuu. Viikonloppuna (siis nelisen päivää sitten) jo aiemmin alkaneet alavatsanippailut kovenivat ja maanantaina, eli uuden vuoden aattopäivänä, ilmestyi taasen ovisplussa testiin. Aiemmista kierroista viisastuneena (ja ehkä pakon sanelemanakin) peittoja pöllyteltiin vasta päivää myöhemmin. Ovulaationhan sanotaan tapahtuvan noin 24-36 tuntia ovisplussan jälkeen.

Varsinaista ovulaatiota en noiden tasaisten nipistelyiden takia ole koskaan tunnistanut, joten jälleen kerran tosiasiallista ajankohtaa voi vain arvailla. Joka tapauksessa eilen illalla mittasin lämmön, ja viime kierron tapaan lämpöä oli noin puoli astetta normaalia enemmän. Eli eiköhän se ovis ohi ole... Flunssaa pukkaa, nenä vuotaa ja aivastuttaa. Ihanaa tämä talvielämä. Mutta piinaviikot ovat taas edessä. Jännää... =)