27.06.2008 Uusi viikko taas pyörähtänyt käyntiin, tänään viikkoja siis tasan 23. Ulkona paistaa vaihteeksi aurinko, mukavaa vaihtelua kaiken saamamme sateen jälkeen. Onpas ollutkin vaihteleva kesä säiden suhteen. Ollenkaan ei ole haitannut, että oma loma on vasta kesän loppuppuolella.
Tänään kävin viemässä äitiysavustuspaperit Kelaan. Olisihan ne voinut lähettää postitsekin, mutta halusin, että asiantuntija lukee hakemuksen läpi. Ja hyvä niin, sillä olin jättänyt täyttämättä yhden kohdan hakemuksesta. Bumerangina siis olisi takaisin tullut... Virkailijan mukaan äitiyspakkauksen pitäisi tulla postissa noin parin viikon kuluttua. Ihanaa!!! Varsinainen päätös äitiys- ja vanhempainrahoista tehdään sitten vasta syksyllä.
Pikkuinen liikkuu edelleen päivittäin. Uskon, että vauvamme tunnistaa jo ääniäkin. Pari iltaa sitten mieheni luki meille ääneen ja välittömästi alkoi vauva voimistelemaan.
Ihana vapaa viikonloppu edessä. Aion nauttia lukemalla ja laiskottelemalla. Olenkin ollut viime aikoina sen verran väsynyt, että joutenolo tekee varmasti hyvää sekä itselleni että vauvalle...
perjantai 27. kesäkuuta 2008
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Juhannuksen jälkimainingeissa...
24.6.2008 Tasan neljä kuukautta jäljellä laskettuun aikaan. Tänään viikkoja koossa 22+4. Harvakseltaan kirjoittelen, mitään erikoista kun ei ole tapahtunut. Juhannus on takana ja se vietettiin limonaadia naukkaillessa =) Saunasiiderin kyllä itselleni soin... Ilmat eivät suosineet, mutta muuten oli hyvin rentouttavaa. Mökillä siis juhannusta vietettiin.
Vauveli on alkanut liikkumaan päivittäin. Yhä liikkeet ovat hentoisia, eikä niitä juuri vatsan päältä tunne. Mutta eiköhän nuo liikkeet tuosta vielä vahvistu. Vauvalla on tapana aloittaa voimistelu iltaisin, kun itse rauhoitun sohvalle tai sänkyyn. Sen verran tuo vuorokausirytmi meillä kahdella on erilainen...
Nyt kun 22 raskausviikkoa on tullut täyteen, voi myös Kelapaperit laittaa eteenpäin. Olisi ihana saada äitiyspakkauksen tuotteet hypisteltäväksi. Ilmeisesti kuitenkin nuo Kelan käsittelyajat ovat melkoisen pitkät, joten ainakin loppukesään tuo hypistely lienee siirtyy.
Vielä viitisen viikkoa (tai hieman vajaat) kesäloman alkuun. Saisi kyllä alkaa jo ihan heti, väsymys on sen verran kova. Johtuisikohan hemoglobiinin laskusta..? Seuraava neuvolakäynti siis 21.7. Sitä odotellessa mahaa kasvatellessa...

maanantai 16. kesäkuuta 2008
Neuvolakuulumisia
16.06.2008 Raskausviikolla 21+3 mennään... Tämä aamu alkoi neuvolakäynnillä. Käynnin aikana kätilö kertoi meille Kelan avustuksista (äitiysavustus, vanhempainetuudet) ja niiden hakemisesta. Lisäksi mitattiin verenpaine (121/79) ja hemoglobiini (128, oli vähän laskenut). Käynnin paras anti oli kuitenkin se, kun kuunneltiin pikkuisen sydänäänet. Aluksi kätilö tunnusteli kohtua ja sanoi sen vastaavan hyvin viikkoja. SF-mitta (mitta häpyluusta kohdun yläreunaan) on 19 cm. Sydänäänet kuuluivat selkeästi ja vaihtelivat 155 (vauva liikkui) ja 140 (vauva lepäsi) välillä. Kyllähän sitä taas kyynel silmässä kuunteli.
Mukaan saatiin Kelan lappusien lisäksi raskaustodistus, jolla todistetaan Kelan virkailijoille, että raskaana sitä ollaan. Etuuksia on haettava viimeistään 2 kuukautta ennen vauvan laskettua aikaa. Seuraava neuvolakäynti on edessä 21.7 (viikolla 27), jolloin tavataankin taas lääkäri. Kätilön mukaan raskaudessani kaikki on mallillaan (myös supistukset, joista mainitsin, ovat kuulemma täysin normaaleja). Nautitaan siis vain kesästä ja auringosta... =)

perjantai 13. kesäkuuta 2008
Ensimmäisiä liikkeitä tunnustellessa
13.06.2008 Taas yksi viikko on kulunut ja tänään on koossa tasan 21 raskausviikkoa. Tuntuu, että aika kuluu niin kovin nopeasti. Vointi on ollut melkoisen hyvä. Viime viikon riesana oli selkäkipu, joka näin masun kasvaessa on alkanut ajoittain vaivata. Täytynee kysyä asiasta tulevana maananataina, jolloin edessä on seuraava neuvolakäynti(johan edellisestä käynnistä pari kuukautta on kulunutkin...).
Vauvan liikkeiden havaitsemista odotan kuin kuuta nousevaa. Ihan parina viime päivänä olen ollutkin tuntevinani pientä liikehdintää. Yleensä tuo "kuplinta" alkaa silloin kun itse pysähdyn ja esimerkiksi illalla asettaudun sohvalle. Saisi kyllä vahvistua nuo tuntemukset. Tosin eiköhän noita potkuja tässä raskaudessa saa vielä tuntea ihan riittämiin.
Painoa on tullut raskauden alusta noin 4 kiloa. Vauvamasu on jo selkeä, toki vaatteiden avulla sitä voi joko korostaa tai peittää, yleensä itse suosin edellistä. Olen todella ylpeä vatsastani ja haluan koko maailman tietävän, että odotan lasta. Ihanaa, että jo muutaman päivän päästä pääsemme taas kuulemaan tuota pienen sydämen tykytystä. On muuten maailman kaunein ääni...

perjantai 6. kesäkuuta 2008
Strategisia mittoja
06.06.2008 Raskauden puoliväli saavutettu, tänään siis 20+0 raskausviikkoa plakkarissa!!! Ajattelin tulla lisäämään vielä nuo rakenneultran "tulokset", eli pikkuisen strategiset mitat. Pieni siis vastasi viikkojaan. Eli:
BPD (eli pään leveys) = 47,5 mm
AC (eli vartalon ympärysmitta) = 132,8 mm
FL (eli reisiluun pituus) = 30,8 mm.
Eli näin. Lämmin viikonloppu edessä ja miehen kanssa aiotaan korkata kesän mökkikausi. Ihanaa!!! Aurinkoista alkukesää kaikille =)

torstai 5. kesäkuuta 2008
Masussa kaikki hyvin =)
05.06.2008 Viikkoja tänään 19+6. Huomenna saavutetaan raskaudessa puolen välin etappi. Jee!!! Eilen kävimme rakenneultrassa ja iloksemme kaikki masussa oli hyvin. Ultraaja oli radiologi ja ultran aikana keskityttiin puhtaasti vauvan rakenteisiin. Esimerkiksi vauvan sukupuoli ei ultrassa paljastunut (mikä ei loppujen lopuksi haittaa meitä pätkääkään, jääpähän syksyyn jotain jännitettävää...). Rakenteista katsottiin aivot, sydän, ranka, raajat, napanuora jne. Kaikki näytti normaalilta. Välistä vauveli hakkasi käsiään yhteen ja kyynelhän siinä vierähti (niin äidiltä kun kai isältäkin...). Kyllä sitä pikku hiljaa pitänee alkaa uskoa, että tämä raskaus tulee jatkumaan loppuun saakka.
Harjoitussupisteluita tulee edelleen päivittäin, mutta koska ultrassa näkyi, että kohdun kaula on täysin kiinni, en tuostakaan jaksa stressata. Olo on suoraan sanottuna vallan mainio =)

maanantai 2. kesäkuuta 2008
Kesä on vihdoin täällä!!!
02.06.2008 Ihanaa, ulkona aurinkoinen ja kesäinen ilma. Tällaisena päivänä ei niin paljon haittaa se, että oma kesäloma alkaa vasta heinäkuun lopulla. Kuten varmasti aiemminkin olen todennut, aurinkoinen sää saa mielenkin aurinkoiseksi...
Tänään raskausviikkoja koossa jo 19+3. Muutaman päivän päästä ollaan siis jo raskauden puolivälissä. Olo on yhä hyvä, tosin supistuksia tulee yhä päivittäin. Eilen kävimme illalla elokuvissa ja ilmeisesti paikallaan istuminen provosoi tuota kohtua supistelemaan ehkä tavallista ahkeramminkin. Kivuliaita nuo supistukset eivät vieläkään ole, joten eivätköhän ne ihan vaarattomia ole. Eilen illalla yritin myös kuulostella vauvan mahdollisia liikkeitä ja yhdessä vaiheessa olin jo tuntevinani hennon potkun. Tosin kyse saattoi olla myös suolen liikkeestä, joten tiedä häntä...
Eilen ostimme miehen kanssa kaksi lastenlaulu-cd:tä. Ajattelin, että nyt, kun pikkuinen alkaa kuulostella kohdun ulkopuolisia ääniä, voitaisiin yhdessä alkaa noita lauluja myös kuunnella. Ylihuomenna edessä on rakenneultra. Jännittää, mutta silti ei millään jaksaisi odottaa. Ihanaa joka tapauksessa pikkuista päästä pitkästä aikaan näkemään...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)