25.05.2009 Niinhän sitä sanotaan, että kerta kiellon päälle. Ajattelin näin puolen vuoden jälkeen tulla vielä kerran kertomaan kuulumisiamme. Uskomatonta, miten nopeasti aika on kulunut. Meidän urhea pikku prinssimme on jo kuusi kuukautta ja yksi viikkoa vanha. Täytyy sanoa, että elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Kliseistä tai ei, mutta rakkaus tuota minusta ja miehestäni lähtöisin olevaa ihmisen taimea kohtaan kasvaa kasvamistaan päivittäin. Nähtäväksi jää, mihin sfääreihin tässä vielä päästäänkään...
Poikamme on kasvanut hurjasti. Tällä hetkellä pituutta on jo lähes 70 senttiä ja painoakin melkein 8 kiloa. Hoikka pitkä poika, isäänsä tullut =). Ja kun miettii, mistä mitoista lähdettiin, niin voi vain todeta, että on sitä oltu ruoka-aikana kotona. Imetys lähti alkuvaikeuksien jälkeen hyvin käyntiin ja rintakumista pääsimme lopullisesti eroon joskus kolmen viikon päästä synnytyksestä. Tällä hetkellä imetän yhä, mutta ruokavalioon on lisäksi tullut asteittain kasvikset, hedelmät, viljat ja nyt viimeisenä (noin viikon ajan) liha.
Vastasyntyneet ovat lumoavia, mutta puolivuotias se vasta ihana onkin. Tässä iässä poikamme jo selkeästi seurustelee, nauraa ja jokeltelee, ja se oppimisen ilo ja riemu, mikä pojassamme ilmenee uuden taidon myötä, on sydäntä hivelevä. Harrastamme muskaria ja vauvauintia, kuuntelemme musiikkia, laulamme ja luemme runoja. Elämän pieniä iloja, joita ennen ei ehkä olisi osannut niin paljon arvostaa.
Toki elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista. Ilmavaivat ja etenkin hampaiden puhkeaminen (ensimmäinen puhkesi neljän kuukauden iässä, nyt suusta pilkistää jo neljä hampaan alkua) aiheuttivat sydäntä raastavaa huutoa ja illat olivat yhtä tuskaa. Välillä sitä on tuntenut itsensä täysin riittämättömäksi ja omat kyvyt äitinä ovat tulleet moneen kertaan kyseenalaistetuksi. Tällä hetkellä, kun illat ovat rauhoittuneet (pikkuinen nukahtaa yleensä viimeistään yhdeksän maissa) ja muutenkin elämään on tullut edes hieman enemmän rytmiä, myös mieli on keveämpi. Minä osaan tämän ja minä olen tämän pienen pojan paras äiti maailmassa.
Kevätauringon lämmittäessä olemme mieheni kanssa alkaneet haaveilla jo toisesta lapsesta. Pikkusisarus on tervetullut perheeseemme koska vaan, tosin imetyksestä(kin) johtuen uusi raskaus ei tässä vaiheessa ole kovinkaan todennäköinen. Voin kuitenkin täydestä sydämestäni todeta, että tämä äiti on aivan äärettömän onnellinen...
lauantai 25. huhtikuuta 2009
maanantai 3. marraskuuta 2008
Loppusanat
03.11.2008 Meidän rakas pieni poikamme on tänään kaksi viikkoa ja kaksi päivää vanha. Pikkuhiljaa alkaa vauva-arki sujua. Toki pienen ihmisen "rytmittömyys" tuo elämään omat haasteensa ja tuntuu, että joka toinen päivä olen elämäni vedossa kun taas joka toinen päivän itken miehelle väsymystä. Imetys on alkuvaikeuksien jälkeen alkanut sujumaan, tosin rintakumi on tuossa touhussa ehdoton. Ilman kumia vauva ei rintaa huoli (muutamaa vahingossa tapahtunutta poikkeusta lukuunottamatta). En kuitenkaan tässä vaiheessa asiasta aio stressata. Pääasia, että pikkuinen saa vatsansa täyteen.
Meille on syntynyt varsinainen yövirkku. Päivisin pikkuinen nukkuu hyvinkin kolmen neljän tunnin unia, mutta illalla iltasyötön jälkeen silmät pojottavat auki. Eilen illalla tankattiin pikkuinen lisämaidon avulla uneen ja poika taisikin nukkua elämänsä yöenkat klo 22.45-03.20. Kieltämättä tänään olo on (ehkä poikkeuksellisenkin) virkeä. No, eihän nälkäisenä itseäkään nukuttaisi.
Vauva kasvaa ihan silmissä. Juuri eilen ihasteltiin miehen kanssa sitä, miten pikkuisen kädetkin ovat aivan eri kaliiperia kuin alkuun, silloin olivat niin kovin heiveröisen tuntuiset. Pienen syntymäpainonsa vuoksi vauvalle annetaan päivittäin vitamiinitippoja (annetaan aina nelikiloiseksi saakka) ja toissapäivänä (kahden viikon ikäisenä) aloitettiin lisäksi d-vitamiinin antaminen. Sitähän lapsille tulee antaa ympäri vuoden aina jonnekin kolmen vuoden ikään (jos nyt oikein muistan).
Raskausaikaa muistelen hyvällä ja synnytyskin on jostain kumman syystä kääntynyt mielessäni kauniiksi kokemukseksi. Miehen kanssa olemme jo leikillämme alkaneet haaveilla toisesta... ehkä ei kuitenkaan ihan vielä. Alapää on jo mukavasti parantunut, ihan täysin eivät tikit ole vielä sulaneet, siitä muistuttaa ajoittainen alapään kutiaminen. Varsinaista kipua en kuitenkaan enää tunne.
Tämän blogin tarkoituksena oli kertoa raskauden yrittämisestä ja itse raskausajasta. Vauvan hoidosta keskustellaan sitten aivan eri foorumeilla. Kuka tietää, vaikka itsekin vielä innostuisin aiheesta blogia kirjoittamaan. Olemme miehen (ja pikkuprinssimme) kanssa kulkenee pitkän tien. Aina se ei ole ollut (etenkään henkisesti) helppo, mutta aikahan tunnetusti kultaa muistot. Tämän blogin pariin on mukava palata muistelemaan ja toivon, että blogista on iloa ja apua myös muille samassa tilanteessa oleville pareille. Haluan kiittää kaikkia kanssani matkaa tehneitä ja toivottaa oikein mukavaa loppusyksyä, alkutalvea, tulevaa joulua ja onnea elämään. Siis iso kiitos ja kumarrus...
Meille on syntynyt varsinainen yövirkku. Päivisin pikkuinen nukkuu hyvinkin kolmen neljän tunnin unia, mutta illalla iltasyötön jälkeen silmät pojottavat auki. Eilen illalla tankattiin pikkuinen lisämaidon avulla uneen ja poika taisikin nukkua elämänsä yöenkat klo 22.45-03.20. Kieltämättä tänään olo on (ehkä poikkeuksellisenkin) virkeä. No, eihän nälkäisenä itseäkään nukuttaisi.
Vauva kasvaa ihan silmissä. Juuri eilen ihasteltiin miehen kanssa sitä, miten pikkuisen kädetkin ovat aivan eri kaliiperia kuin alkuun, silloin olivat niin kovin heiveröisen tuntuiset. Pienen syntymäpainonsa vuoksi vauvalle annetaan päivittäin vitamiinitippoja (annetaan aina nelikiloiseksi saakka) ja toissapäivänä (kahden viikon ikäisenä) aloitettiin lisäksi d-vitamiinin antaminen. Sitähän lapsille tulee antaa ympäri vuoden aina jonnekin kolmen vuoden ikään (jos nyt oikein muistan).
Raskausaikaa muistelen hyvällä ja synnytyskin on jostain kumman syystä kääntynyt mielessäni kauniiksi kokemukseksi. Miehen kanssa olemme jo leikillämme alkaneet haaveilla toisesta... ehkä ei kuitenkaan ihan vielä. Alapää on jo mukavasti parantunut, ihan täysin eivät tikit ole vielä sulaneet, siitä muistuttaa ajoittainen alapään kutiaminen. Varsinaista kipua en kuitenkaan enää tunne.
Tämän blogin tarkoituksena oli kertoa raskauden yrittämisestä ja itse raskausajasta. Vauvan hoidosta keskustellaan sitten aivan eri foorumeilla. Kuka tietää, vaikka itsekin vielä innostuisin aiheesta blogia kirjoittamaan. Olemme miehen (ja pikkuprinssimme) kanssa kulkenee pitkän tien. Aina se ei ole ollut (etenkään henkisesti) helppo, mutta aikahan tunnetusti kultaa muistot. Tämän blogin pariin on mukava palata muistelemaan ja toivon, että blogista on iloa ja apua myös muille samassa tilanteessa oleville pareille. Haluan kiittää kaikkia kanssani matkaa tehneitä ja toivottaa oikein mukavaa loppusyksyä, alkutalvea, tulevaa joulua ja onnea elämään. Siis iso kiitos ja kumarrus...
lauantai 25. lokakuuta 2008
POIKA TULI, ja mun sydämeni suli...
25.10.2008 Niihän siinä sitten kävi, että vain päivä edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen meille syntyi pieni mutta terve poikavauva. Mikään siis ei tuolloin edellisenä päivänä antanut olettaa että näin tulisi käymään. Tässä synnytyskertomus lyhyen kaavan mukaan:
Synnytys alkoi lapsiveden menolla lauantai-aamuna klo 6. Jälkeenpäin olen kiitellyt, että alle sain kunnolla nukutun yön. Vesien menossa ei ollut mitään arvuuteltavaa, sitä tuli paljon ja jatkuvasti. Herätin miehen, mutta kehotin häntä vielä lepäämään. Itse en siihen pystynyt. Varmuuden vuoksi soitin sairaalaan, josta sanottiin, että mikäli kaikki sujuu normaalisti, voisimme olla kotona vielä muutaman tunnin, ja pyydettiin saapumaan paikalle joskus kymmenen aikaan.
Kävin suihkussa ja söin aamiaisen. Nälkä ei kyllä ollut ollenkaan. Vähän ajan kuluttua mieskin kömpi keittiöön. Ei kuulemma pystynyt enää nukkumaan. Eipä ollut ihme... Ensimmäinen supistus tuli noin seitsemän aikoihin. Itselläni nuo alkusupistukset olivat täysin kuukautiskipuihin verrattavia. Ehkä hieman enemmän selkäpuolella tuntuivat. Säännöllisemmiksi supistuksen muuttuivat tunnin kuluttua ja niinpä synnytykseni lasketaankin alkaneeksi klo 8.
Pakkailin loput tavarat sairaalalaukkuun ja katsoin hieman televisiota. Supistusten aikana auttoi jumppapallon päällä istuminen. Hieman ennen kello kymmentä lähdimme kohti sairaalaa, itselläni oli iso pyyhe housuissa lapsivettä imemässä...
Sairaalan äitiyspolilla vastaaottava kätilö kertoi kaikkien valmisteluhuoneiden olevan käytössä, joten jouduimme hieman odottamaan. Kun viimein pääsimme valmisteluun, kätilö laittoi minut käyrille ja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Olin parille sormelle auki. Ilmeisesti aika oli todella kiireinen, sillä seuraavan kerran kätilö tuli luoksemme yli tuntia myöhemmin (toki anteeksi pyydellen). Siinä vaiheessa olin jo todella kipeä. Kohdunsuu oli kolmisen senttiä auki, joten päätettiin, että siirryn suoraan synnytyssaliin.
Salissa voivottelin jo ääneen ja kun synnytyksessä auttava kätilö tuli esittäytymään,pyysin suoraan epiduraalia. Päivystävä anestesialääkäri oli kuulemma leikkauksessa, joten joutuisin odottamaan hieman. Sen sijaan kätilö pyysi paikalle synnytyslääkärin ja päätimme, että yritämme PCP-puudutetta. Tässä vaiheessa olin jo 6cm auki ja kohdunsuu oli toiselta puolelta lähes hävinnyt, joten puudute onnistui ainoastaan toiselle puolelle. Se auttoi kuitenkin hieman ja vei supistuksista sen vahvimman terän. Kivuliaita ne silti olivat.
Synnytys eteni huimaa vauhtia ja ponnistamisen tarve tuli hieman ennen kello kahta. Vaihe oli suoraan sanoen kauhea ja välillä usko todella loppui. Jossain vaiheessa kätilö laittoi minulle tipan, supistukset kun kuulemma olivat liian lyhyitä. Mutta kaiken sen kivun jälkeen klo 14.27 meille syntyi pieni poika, 45 cm pitkä ja 2390 g painava (päänympärys 34 cm).
Istukka ei meinannut syntyä ja lääkäri tuli sitä irrottelemaan. Sekin sattui todella paljon, mutta toisaalta olin siinä vaiheessa sen verran muissa maailmoissa, että en kauhean tarkkaan tapauksesta muista. Loppupäätelmä kuitenkin oli, että ilmeisesti istukassa oli ollut jonkinasteista vajaatoimintaa, mistä syystä poika oli hieman viikkojaan pienempi. Istukan synnyttämisen jälkeen kätilö ompeli minuun muutaman tikin. Ihan pienen leikkauksen oli kuulemma joutunut tekemään, jotta "vauva pääsi pinteestä".
Vauvan pienen koon vuoksi olin sairaalassa kaikkiaan neljä päivää. Vauvan imuote oli alkuun hieman hakusessa, mutta rintakumin avulla saatiin imetys käyntiin. Nyt kotona imetys on jo alkanut sujumaan. Lisäksi pumppaan Avent Isis -käsipumpulla (tosi hyvä, suosittelen) lisämaitoa, jota tarpeen mukaan pikkuiselle annamme.
Poika on todellakin valloittanut meidät molemmat. Ei tällaista rakkauden määrää etukäteen olisi voinut kuvitellakaan. Ihan heti huomenna en uudestaan suostuisi synnytystä kokemaan, mutta ehkä jo vuoden parin kuluttua on uusi ääni kellossa...
Synnytys alkoi lapsiveden menolla lauantai-aamuna klo 6. Jälkeenpäin olen kiitellyt, että alle sain kunnolla nukutun yön. Vesien menossa ei ollut mitään arvuuteltavaa, sitä tuli paljon ja jatkuvasti. Herätin miehen, mutta kehotin häntä vielä lepäämään. Itse en siihen pystynyt. Varmuuden vuoksi soitin sairaalaan, josta sanottiin, että mikäli kaikki sujuu normaalisti, voisimme olla kotona vielä muutaman tunnin, ja pyydettiin saapumaan paikalle joskus kymmenen aikaan.
Kävin suihkussa ja söin aamiaisen. Nälkä ei kyllä ollut ollenkaan. Vähän ajan kuluttua mieskin kömpi keittiöön. Ei kuulemma pystynyt enää nukkumaan. Eipä ollut ihme... Ensimmäinen supistus tuli noin seitsemän aikoihin. Itselläni nuo alkusupistukset olivat täysin kuukautiskipuihin verrattavia. Ehkä hieman enemmän selkäpuolella tuntuivat. Säännöllisemmiksi supistuksen muuttuivat tunnin kuluttua ja niinpä synnytykseni lasketaankin alkaneeksi klo 8.
Pakkailin loput tavarat sairaalalaukkuun ja katsoin hieman televisiota. Supistusten aikana auttoi jumppapallon päällä istuminen. Hieman ennen kello kymmentä lähdimme kohti sairaalaa, itselläni oli iso pyyhe housuissa lapsivettä imemässä...
Sairaalan äitiyspolilla vastaaottava kätilö kertoi kaikkien valmisteluhuoneiden olevan käytössä, joten jouduimme hieman odottamaan. Kun viimein pääsimme valmisteluun, kätilö laittoi minut käyrille ja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Olin parille sormelle auki. Ilmeisesti aika oli todella kiireinen, sillä seuraavan kerran kätilö tuli luoksemme yli tuntia myöhemmin (toki anteeksi pyydellen). Siinä vaiheessa olin jo todella kipeä. Kohdunsuu oli kolmisen senttiä auki, joten päätettiin, että siirryn suoraan synnytyssaliin.
Salissa voivottelin jo ääneen ja kun synnytyksessä auttava kätilö tuli esittäytymään,pyysin suoraan epiduraalia. Päivystävä anestesialääkäri oli kuulemma leikkauksessa, joten joutuisin odottamaan hieman. Sen sijaan kätilö pyysi paikalle synnytyslääkärin ja päätimme, että yritämme PCP-puudutetta. Tässä vaiheessa olin jo 6cm auki ja kohdunsuu oli toiselta puolelta lähes hävinnyt, joten puudute onnistui ainoastaan toiselle puolelle. Se auttoi kuitenkin hieman ja vei supistuksista sen vahvimman terän. Kivuliaita ne silti olivat.
Synnytys eteni huimaa vauhtia ja ponnistamisen tarve tuli hieman ennen kello kahta. Vaihe oli suoraan sanoen kauhea ja välillä usko todella loppui. Jossain vaiheessa kätilö laittoi minulle tipan, supistukset kun kuulemma olivat liian lyhyitä. Mutta kaiken sen kivun jälkeen klo 14.27 meille syntyi pieni poika, 45 cm pitkä ja 2390 g painava (päänympärys 34 cm).
Istukka ei meinannut syntyä ja lääkäri tuli sitä irrottelemaan. Sekin sattui todella paljon, mutta toisaalta olin siinä vaiheessa sen verran muissa maailmoissa, että en kauhean tarkkaan tapauksesta muista. Loppupäätelmä kuitenkin oli, että ilmeisesti istukassa oli ollut jonkinasteista vajaatoimintaa, mistä syystä poika oli hieman viikkojaan pienempi. Istukan synnyttämisen jälkeen kätilö ompeli minuun muutaman tikin. Ihan pienen leikkauksen oli kuulemma joutunut tekemään, jotta "vauva pääsi pinteestä".
Vauvan pienen koon vuoksi olin sairaalassa kaikkiaan neljä päivää. Vauvan imuote oli alkuun hieman hakusessa, mutta rintakumin avulla saatiin imetys käyntiin. Nyt kotona imetys on jo alkanut sujumaan. Lisäksi pumppaan Avent Isis -käsipumpulla (tosi hyvä, suosittelen) lisämaitoa, jota tarpeen mukaan pikkuiselle annamme.
Poika on todellakin valloittanut meidät molemmat. Ei tällaista rakkauden määrää etukäteen olisi voinut kuvitellakaan. Ihan heti huomenna en uudestaan suostuisi synnytystä kokemaan, mutta ehkä jo vuoden parin kuluttua on uusi ääni kellossa...
perjantai 17. lokakuuta 2008
Vain viikko jäljellä laskettuun aikaan
17.10.2008 Eli tänään tuli täyteen 39 raskausviikkoa. Enää viikko jäljellä laskettuun aikaan, mutta sehän ei käytännössä tarkoita yhtään mitään. Vauva voi siis syntyä vaikka tänään, toisaalta "ulkoistuminen" voi tapahtua vasta kolmen viikon kuluttua. Olisin tällä hetkellä kallistumassa jälkimmäiseen, sillä mitään merkkejä lähestyvästä syntymästä ei ole.
Eilen kävin taas neuvolassa. Verenpaine oli jälleen kerran huipussaan, ja ohjeistuksena oli mitata paineet tänään ennen sängystä ylösnousua. Näin tein, ja alapaine oli makuullaan mitattuna alle 80. Ilmeisesti melkoinen stressaaja noiden paineiden osalta siis olen (miehen sanoja lainatakseni). Muutoin eilen neuvolassa kaikki oli kunnossa. Hemoglobiini oli hieman laskenut, mutta silti hyvä (121), paino oli grammalleen sama kuin edellisellä käynnillä. Kohdunpohjan korkeus, eli sf-mitta, oli hieman laskenut, nyt 35, mikä tarkoittanee, että vauva on hieman jo laskeutunut. Kuulemma pää ei vielä ole kiinnittynyt, mutta raivotarjonnassa pikkuinen yhä on. Vauvan syke oli tasainen 125.
Tällä viikolla olen tarmonpuuskassani imuroinut koko kämpän (jalkalistoja myöten) ja siivonnut jääkaapin. Lisäksi olen viimein saanut pakattua sairaalakassin valmiiksi. Mitäköhän sitä seuraavaksi keksisi..? Ilmat eivät enää suosi, eli ulkona ei niin kiva ole kävelemässä käydä. Toisaalta ihan mielenterveydenkin kannalta neljän seinän sisältä ulkoistuminen varmasti kannattaa. Onneksi edessä on viikonloppu, jolloin mieskin on päivät kotona. Jotain kivaa tehdään varmasti =)
Eilen kävin taas neuvolassa. Verenpaine oli jälleen kerran huipussaan, ja ohjeistuksena oli mitata paineet tänään ennen sängystä ylösnousua. Näin tein, ja alapaine oli makuullaan mitattuna alle 80. Ilmeisesti melkoinen stressaaja noiden paineiden osalta siis olen (miehen sanoja lainatakseni). Muutoin eilen neuvolassa kaikki oli kunnossa. Hemoglobiini oli hieman laskenut, mutta silti hyvä (121), paino oli grammalleen sama kuin edellisellä käynnillä. Kohdunpohjan korkeus, eli sf-mitta, oli hieman laskenut, nyt 35, mikä tarkoittanee, että vauva on hieman jo laskeutunut. Kuulemma pää ei vielä ole kiinnittynyt, mutta raivotarjonnassa pikkuinen yhä on. Vauvan syke oli tasainen 125.
Tällä viikolla olen tarmonpuuskassani imuroinut koko kämpän (jalkalistoja myöten) ja siivonnut jääkaapin. Lisäksi olen viimein saanut pakattua sairaalakassin valmiiksi. Mitäköhän sitä seuraavaksi keksisi..? Ilmat eivät enää suosi, eli ulkona ei niin kiva ole kävelemässä käydä. Toisaalta ihan mielenterveydenkin kannalta neljän seinän sisältä ulkoistuminen varmasti kannattaa. Onneksi edessä on viikonloppu, jolloin mieskin on päivät kotona. Jotain kivaa tehdään varmasti =)
lauantai 11. lokakuuta 2008
Viimeisiä viikkoja viedään...
12.10.2008 Leppoisaa lauantaita vietetään. Ulkona on sen verran syksyinen ilma, että edes ulos ei tee mieli lähteä. Tänään nukuimme miehen kanssa pitkästä aikaa molemmat puoli kahteentoista (!!!). Harvinaista herkkua tässä perheessä. Oikein piti herätessä miettiä, että milloin sitä viimeksi kävikään vessassa... tällaista tämä elämä nykyään on... Raskausviikkoja tänään kasassa 38+1, eli vajaat kaksi viikkoa jäljellä laskettuun aikaan. Toisaalta, pahimman skenaarion mukaan vauvan syntymään voi kulua vielä nelisenkin viikkoa, joten ei vielä kohoteta toiveita sfääreihin...
Viime päivät ovat kuluneet suhteellisen mukavasti ja verenpainekin on pysynyt kohtuullisissa lukemissa. Erityyppisiä menkkamaisia tuntemuksia olen tosin tuntenut yhä enemmissä määrin, vaikea niitä on tuon tarkemmin kuvata. Toivottavasti saavat jotain alapäässä aikaan... Kävin pari päivää sitten ostamassa itselleni paljon mainostetun kauratyynyn. Tyyny löytyi ihan Anttilasta ja on sellaista pitkulaista mallia, jota voi käyttää jatkossa myös esimerkiksi niska-hartiaseudun kipuihin. Tyyny lämmitetään mikrossa ja on melkoisen miellyttävän tuntuinen tuossa alavatsan alueella. Tosin meidän pikkuinen aloitti melkoisen potkurumban heti lämmön tunnettuaan, mutta se ei varmasti vaarallista ole. Jää nähtäväksi, kuinka paljon apua tyynystä on sitten varsinaisten supistusten yhteydessä, mutta hyvänä ostoksena tyynyä silti pidän.
Olen viimein saanut aikaan myös listan tavaroista, joita sairaalan aion mukaan ottaa. Laukkua en vielä ole pakannut, mutta esimerkiksi vauvan vaatteet olen valmiiksi hoitopöydälle katsonut. Ja se listahan on tällainen:
Omat tarvikkeet:
Deodorantti
Hammasharja ja -tahna
Kasvorasva
Meikit
Harja
Hiuslenkki
Hiuskiinne
Imetysliivit
Imetyspaita
Alushousuja
Verkkarit
Villasukat
Kirja
Vauvakirja
Kännykkä ja laturi
Ja Vauvalle:
Body
Puolipotkuhousut
Sukat
Päällysasu
Töppöset
Lakki
Lapaset
Vaippa
Tutti
Lelu
Eli melkoinen kassi tulee olemaan... Tuota lelua suositteli kesällä lapsen saanut ystävä. Eli lelu laitetaan sairaalassa vauvan sänkyyn ja kotona sitten uudessa ympäristössä on pikkuisella jotain tuttua.
Viime päivät ovat kieltämättä menneet synnytystä toivovissa tunnelmissa. Toisaalta tässä on odotettu jo yli kahdeksan kuukautta, joten eiköhän tuo muutama viikko vielä mene. Parempi tietysti on, että pikkuinen on masussa juuri niin kauan kuin haluaa. Kyllä meillä yhteistä aikaa tulee olemaan vielä runsaasti...
Viime päivät ovat kuluneet suhteellisen mukavasti ja verenpainekin on pysynyt kohtuullisissa lukemissa. Erityyppisiä menkkamaisia tuntemuksia olen tosin tuntenut yhä enemmissä määrin, vaikea niitä on tuon tarkemmin kuvata. Toivottavasti saavat jotain alapäässä aikaan... Kävin pari päivää sitten ostamassa itselleni paljon mainostetun kauratyynyn. Tyyny löytyi ihan Anttilasta ja on sellaista pitkulaista mallia, jota voi käyttää jatkossa myös esimerkiksi niska-hartiaseudun kipuihin. Tyyny lämmitetään mikrossa ja on melkoisen miellyttävän tuntuinen tuossa alavatsan alueella. Tosin meidän pikkuinen aloitti melkoisen potkurumban heti lämmön tunnettuaan, mutta se ei varmasti vaarallista ole. Jää nähtäväksi, kuinka paljon apua tyynystä on sitten varsinaisten supistusten yhteydessä, mutta hyvänä ostoksena tyynyä silti pidän.
Olen viimein saanut aikaan myös listan tavaroista, joita sairaalan aion mukaan ottaa. Laukkua en vielä ole pakannut, mutta esimerkiksi vauvan vaatteet olen valmiiksi hoitopöydälle katsonut. Ja se listahan on tällainen:
Omat tarvikkeet:
Deodorantti
Hammasharja ja -tahna
Kasvorasva
Meikit
Harja
Hiuslenkki
Hiuskiinne
Imetysliivit
Imetyspaita
Alushousuja
Verkkarit
Villasukat
Kirja
Vauvakirja
Kännykkä ja laturi
Ja Vauvalle:
Body
Puolipotkuhousut
Sukat
Päällysasu
Töppöset
Lakki
Lapaset
Vaippa
Tutti
Lelu
Eli melkoinen kassi tulee olemaan... Tuota lelua suositteli kesällä lapsen saanut ystävä. Eli lelu laitetaan sairaalassa vauvan sänkyyn ja kotona sitten uudessa ympäristössä on pikkuisella jotain tuttua.
Viime päivät ovat kieltämättä menneet synnytystä toivovissa tunnelmissa. Toisaalta tässä on odotettu jo yli kahdeksan kuukautta, joten eiköhän tuo muutama viikko vielä mene. Parempi tietysti on, että pikkuinen on masussa juuri niin kauan kuin haluaa. Kyllä meillä yhteistä aikaa tulee olemaan vielä runsaasti...
tiistai 7. lokakuuta 2008
Viikko taasen vierähtänyt
07.10.2008 Jo lokakuussa mennään. Tänään raskausviikkoja koossa 37+4. Hitaasti mutta varmasti kohti laskettua aikaa mennään. Tänään kävin taas viikottaisessa neuvolatarkastuksessa. Vastaanottajana oli tällä kertaa opiskelija ja erittäin asiantunteva ja mukava olikin. Verenpaine oli jälleen hieman kohollaan (129/95 ja 119 / 90), mutta onneksi kotimittauksissa arvot ovat pysyneet hyvinä. Pissa oli tyypilliseen tapaansa puhdas ja painoa oli viime kerrasta tullut 100 grammaa (88 grammaa viikossa). Vatsaa supisteli muutamaan otteeseen käynnin aikana ja ehkä juuri tästä johtuen vauvan syke oli hieman tavanomaista nopeampi, vaihteli 139 ja 150 välillä. Sf-mitta oli 36 ja vauva viihtyy yhä raivotarjonnassa. Kuulemma pää yhä liikkuu hieman, joten pikkuinen ei vielä ole kiinnittynyt, tosin laskeutunut hieman kuitenkin.
Viime yö meni sängyssä pyöriessä. Ensimmäistä kertaa raskauden aikana tuli tunne, että nytkö se synnytys alkoi, alavatsaa ja selkää särki sen verran kovaa. Eihän se synnytys siitä alkanut, mutta nukkuminen tosiaan jäi melko vähäiseksi. Muutenkin kun mahdollisia nukkuma-asentoja on tasan kaksi (vasen tai oikea kylki) ja lisäksi vessassa täytyy rampata tämän tästä, niin ei voi muuta kuin todeta, että onneksi näin päiväsaikaan on mahdollista levätä. Ja kehoituksen levätä sain myös neuvolasta. Tunnetusti olen sitä tyyppiä, joka ei oikein aloilleen osaa rauhoittua, vaan koko ajan pitäisi olla jotain tekemistä. Mutta nythän se on levättävä, jos levätä aikoo. Kahden ja puolen viikon päästä (mahdollisesti jo aiemminkin) meillä saattaa olla jo vauva ja tuolloin omaa aikaa voi olla vaikeaa saada. Pysäyttävä ajatus...
Viime yö meni sängyssä pyöriessä. Ensimmäistä kertaa raskauden aikana tuli tunne, että nytkö se synnytys alkoi, alavatsaa ja selkää särki sen verran kovaa. Eihän se synnytys siitä alkanut, mutta nukkuminen tosiaan jäi melko vähäiseksi. Muutenkin kun mahdollisia nukkuma-asentoja on tasan kaksi (vasen tai oikea kylki) ja lisäksi vessassa täytyy rampata tämän tästä, niin ei voi muuta kuin todeta, että onneksi näin päiväsaikaan on mahdollista levätä. Ja kehoituksen levätä sain myös neuvolasta. Tunnetusti olen sitä tyyppiä, joka ei oikein aloilleen osaa rauhoittua, vaan koko ajan pitäisi olla jotain tekemistä. Mutta nythän se on levättävä, jos levätä aikoo. Kahden ja puolen viikon päästä (mahdollisesti jo aiemminkin) meillä saattaa olla jo vauva ja tuolloin omaa aikaa voi olla vaikeaa saada. Pysäyttävä ajatus...
tiistai 30. syyskuuta 2008
Neuvolalääkärikuulumisia
30.09.2008 Raskausviikkoja tänään 36+4. Eilen oli näillä näkymin viimeinen neuvolalääkärikäynti. Alkuun terveydenhoitaja mittasi verenpaineen, joka oli tähän astisista paineista korkein (140/101), huh, huh. Hemoglobiini oli tasaisen hyvä 131, sen kanssa ei tässä raskaudessa ongelmia ole ollut.
Pienen odottelun jälkeen lääkäri otti vastaan. Lääkäri kuunteli vauvan sydänäänet (130), mittasi kohdunpohjan korkeuden (sf 35, yläkäyrillä mennään) ja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Kiinni kuulemma vielä on, mutta hieman jo pehmentynyt. Pituus 2cm (aika jännä, kun jo kaksi viikkoa sitten äitiyspolilla lääkäri sanoi kohdunsuun pituudeksi 1,5cm, tästä huomaamme, miten tämäkin asia riippuu pitkälti lääkäristä). No, lopulta kuitenkin päätteli, että ei se vauva ihan heti ole syntymässä...
Verenpaineesta keskusteltiin ja päätettiin, että terveydenhoitaja mittaa paineet vielä uudestaan. Nyt alapaine (kolmella eri mittauskerralla) oli 94. Koska olen kotiin saanut lainaksi verenpainemittarin, sovittiin, että mittailen paineita kotona, ja huomenna keskiviikkona neuvolasta sitten soitetaan ja katsotaan paineiden perusteella jatkot. Eilen illalla ja tänään olen nyt paineita sitten mittaillut ja alapaine on pääsääntöisesti pysynyt alle 90, hyvä näin. Turvotus on kuitenkin kova. Eilen neuvolassa punnittiin ja paino oli noussut viikkoa kohden 1,050 kg. Kieltämättä tuntuukin olossa. Terveydenhoitaja kuitenkin lohdutteli, että tuo painon lisäys johtuu täysin turvotuksesta (ei siis siitä, että olisin jotenkin erityisesti herkutellut tms.). Varoitteli kuitenkin myös, että ihmisillä on usein harhaluulo, jonka mukaan turvotus laskisi heti synnytyksen jälkeen. Näin ei kuulemma välttämättä ole. Lohduttavaa...
Ulkona on kaunis syyspäivä. Pitäisi lähteä kaupungille katselemaan jotain päällepantavaa huomisiin juhliin (miehen työn kautta järjestettyihin). Tyhmää tietyllä tavalla tässä vaiheessa raskautta rahaa uhrata uusiin äitiysvaatteisiin, mutta toisaalta, ehkäpä tämä ei jää ainoaksi raskaudekseni... No, se jää nähtäväksi. Kun nyt ensin saisi tämän pienen pukerrettua ulos... =)
Pienen odottelun jälkeen lääkäri otti vastaan. Lääkäri kuunteli vauvan sydänäänet (130), mittasi kohdunpohjan korkeuden (sf 35, yläkäyrillä mennään) ja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Kiinni kuulemma vielä on, mutta hieman jo pehmentynyt. Pituus 2cm (aika jännä, kun jo kaksi viikkoa sitten äitiyspolilla lääkäri sanoi kohdunsuun pituudeksi 1,5cm, tästä huomaamme, miten tämäkin asia riippuu pitkälti lääkäristä). No, lopulta kuitenkin päätteli, että ei se vauva ihan heti ole syntymässä...
Verenpaineesta keskusteltiin ja päätettiin, että terveydenhoitaja mittaa paineet vielä uudestaan. Nyt alapaine (kolmella eri mittauskerralla) oli 94. Koska olen kotiin saanut lainaksi verenpainemittarin, sovittiin, että mittailen paineita kotona, ja huomenna keskiviikkona neuvolasta sitten soitetaan ja katsotaan paineiden perusteella jatkot. Eilen illalla ja tänään olen nyt paineita sitten mittaillut ja alapaine on pääsääntöisesti pysynyt alle 90, hyvä näin. Turvotus on kuitenkin kova. Eilen neuvolassa punnittiin ja paino oli noussut viikkoa kohden 1,050 kg. Kieltämättä tuntuukin olossa. Terveydenhoitaja kuitenkin lohdutteli, että tuo painon lisäys johtuu täysin turvotuksesta (ei siis siitä, että olisin jotenkin erityisesti herkutellut tms.). Varoitteli kuitenkin myös, että ihmisillä on usein harhaluulo, jonka mukaan turvotus laskisi heti synnytyksen jälkeen. Näin ei kuulemma välttämättä ole. Lohduttavaa...
Ulkona on kaunis syyspäivä. Pitäisi lähteä kaupungille katselemaan jotain päällepantavaa huomisiin juhliin (miehen työn kautta järjestettyihin). Tyhmää tietyllä tavalla tässä vaiheessa raskautta rahaa uhrata uusiin äitiysvaatteisiin, mutta toisaalta, ehkäpä tämä ei jää ainoaksi raskaudekseni... No, se jää nähtäväksi. Kun nyt ensin saisi tämän pienen pukerrettua ulos... =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)