perjantai 28. joulukuuta 2007

Loppuvuoden mietteitä

28.12.2007 Kiertopäivä 10. Joulu on onnistuneesti takana ja uuden vuoden juhlat edessä... Jospa tämä tuleva vuosi vihdoin toisi se odotetun plussan raskaustestiin... Vähään aikaan en ole kirjoitellut, koska näin alkukierrosta ei yleensä mitään ole kerrottavaan. Ei siis nytkään. Ihan muutamana viime päivänä on pientä alavatsanippailua on ollut havaittavissa. Tai itse asiassa tänään hieman enemmänkin. Eilen illalla mahdollisesti tulivat nuo yhä kuuluisammat limat. Mikäli näin oli, tulevat ne kierto kierrolta yhä aiemmin. Saapi nähdä, miten tuo ovulaatio taas ajoittuu. Yleensä ovisplussa on siis tullut muutama päivä limojen jälkeen. Eli ei tämän enempää nyt tällä kertaa. Palataan asiaan kunhan jotain kerrottavaa taas on... =)

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Nyt en ala :(

19.12.2007 Vahvasti näyttää siltä, että kiertopäivää 1 elellään. Pientä vuotoa on, ei kuitenkaan vielä kuukautissuojaa vaativaa, mutta näinhän ne aina mulla alkaa. Voihan paska. Eilen illalla tuntui tosi kovia vatsanväänteitä ja olin ihan varma, että nyt menkat on alkaneet. Eivät olleet. Tänä aamunakaan ei paperiin vielä ilmestynyt mitään, mutta päivällä töissä sitten iloinen yllätys odotti. Eli tälläkin kerralla kierron pituudeksi jäi tuo 31 päivää. Jos jotain positiivista tästä pitää repiä, niin ehkä se, että kierto näyttäisi nyt tasoittuneen ja todistetusti myös ovulaatio tapahtuu. Ehkä meidän lapsentekotahti yksinkertaisesti ei riitä...(?) No, vitsi vitsinä. Eipä tässä itku auta, tästä on jatkettava. Onneksi joulu on jo ovella ja sen mukana tuo ihana viiden päivän vapaaputki...

maanantai 17. joulukuuta 2007

Nyt ne vasta jännät paikat onkin...

17.12.2007 Kiertopäivä 30. Huomenna tulee kaksi viikkoa oviksesta. Vielä ei menkkoja ole kuulunut. Ainoa mahdollinen "oire" on ilmeisesti alkanut hiivatulehdus, tarkoittaen hieman kokkareista valkovuotoa sekä kirvelyä virtsatessa. Luin netistä aiheesta lisätietoa, ja siellä sanottiin, että hiivatulehduksen "riski" kasvaa mm. raskauden aikana. Toisaalta olin viime viikon myös antibioottikuurilla (V-Pen, sopii myö odottaville =)), mikä myös saattaa hiivalle altistaa. Katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Hieman ehkä muutenkin tuon valkovuodon määrä on kasvanut. Pientä nippailua alavatsalla, mutta ei ollenkaan sellaisia tuntemuksia kuin viime kierron lopulla. Tulisikohan meille varsinainen joululahjojen joululahja. Mikäli menkat nyt eivät ala, testailen aikaisintaan tulevana viikonloppuna. Huh huh kun taas jännittää. Toisaalta olen täysin jalat maassa ja puolen vuoden kokemuksella myös valmistautunut pettymykseen...

tiistai 11. joulukuuta 2007

Jännät paikat

11.12.2007 Kiertopäivää 24 elellään. Oletetusta ovulaatiosta on noin viikon verran. Olen tässä kuulostellut tuntemuksiani ja yrittänyt löytää merkkejä mahdollisesta alkion kiinnittymisestä. Pientä nippailua lukuunottamatta ei oireen oiretta. Vaikka tuon ovulaatioplussan viikko sitten testasin, olen miettinyt ovulaation varsinaista ajankohtaa. Ovulaatiotyyppiset limat tulivat siis jo kiertopäivänä 13 (perjantaina 30.11). Tuona päivänä tai päivää seuranneena viikonloppuna en ovulaatiotestiä tehnyt. Testasin vasta maanantaina, kun kivut ilmestyivät. Eli on toki mahdollista, että ovisplussa olisi näkynyt jo aiemminkin. Näköjään oma hormoonituotantoni on sen verran runsasta, että tuo LH-taso on plussakorkealla useamman päivän ajan.

Viime kierron oletettu luteaalivaihe kesti noin 11 päivää (silloinkin tosin testasin ovistestillä vasta kipujen ilmennyttyä, joten mahdollista on, että ovulaatio sielläkin tapahtui jo aiemmin, ja luteaalivaihe olikin pidempi... monimutkaista). Mutta jos pidetään tuota 11 päivää luteaalivaiheen keskimääräisenä kestona, ovat jännät paikat edessä ensi viikonloppuna. Minulla on yksi raskaustesti kaapissa jäljellä, enkä todellakaan aio sitä käyttää, ennen kuin kuukautiset ovat ainakin viikon myöhässä. Mutta toki on mahdollista, että ne kuukautiset alkavat... Voi kun olisi jo meidän vuoro. Eilen yöllä en meinannut saada unta ja täytyy tunnustaa, että sängyssä peiton alla silittelin vatsaani ja ajatuksissani pyysin pientä pitämään pintansa ja lujasti kiinni. Hormonit sen varmaan aiheuttivat. Nyt on kirjoituksen otsikkoa lainatakseni siis "jännät paikat" edessä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Tiedossa kahden viikon odotus...

05.12.2007 Testasin ovulaatiotestillä vielä eilen ja plussaa näytti. Noloa tunnustaa, mutta kaivoin kylppärin roskiksesta vielä sen edellispäiväisen testinkin, ihan vain vertaillakseni, kumpi mahdollisesti näytti vahvempaa testiviivaa. En ihan selvyyttä saanut, vahvoja olivat kumpainenkin. Eli en todellakaan osaa sanoa, mihin aikaan se ovulaatio sitten oikeastaan on osunut. Eilen ei ehditty lakanoita pöllyyttelemään, mutta maanantaina kyllä. Siittiöidenhän sanotaan elävän suotuisissa olosuhteissa jopa kolmisen päivää (jos ei joskus jopa pidempäänkin), joten toivotaan, että ainakin muutama rohkea olisi hengissä maanatailta selvinnyt. Eilen sattui vatsaa todella paljon, tänään kivut ovat lähes täysin hävinneet. Nyt ei sitten muuta voi kuin odottaa. Hieman ristiriitaisissa tunteissa elellään. Toisaalta ajattelee, että jos sittenkin, toisaalta taas ei haluaisi taaskaan innostua. Mutta tuolle asialle ei nyt mitään itse voi. Kaksi viikkoa on nyt vaan jännättävä...

tiistai 4. joulukuuta 2007

Ovulaation aikaa elellään

04.12.2007 Kiertopäivä 17. Toissapäivänä alkoivat ovulaatiotyypilliset vatsanväänteet. Eilen illalla (tosin melko monta vesilasillista juoneena, eli näin ollen laimenneesta virtsasta) testasin melkoisen voimakkaan ovulaatioplussan. Täytynee testailla viellä tänään uudelleen, mutta oireet ovat kyllä sen verran selvät, että kyllä tämä melko selvältä tapaukselta vaikuttaa. Näin se elimistö alkaa palautua normaaliin kiertoonsa. Tosin raskautuminen ei yhdestä ovisplussasta (tai kahdestakaan) vielä ala, vaan toki siihen vaikuttaa moni muukin seikka. Toivottavasti tässä kierrossa kuitenkin pysyn terveenä. Viime kierrossahan laskennallisen "kiinnittymisen" aikoihin sairastin sen melkoisen ärhäkän flunssan, ja kuka sitä tietää, mitä seurauksia silläkään tähän asiaan oli. Olo on suhteellisen positiivinen. Lumi on vaihteeksi satanut maahan ja luonto on kauniin valkoinen.