perjantai 30. marraskuuta 2007

Joulua odotellessa (ja hieman limoista) =)

30.11.2007 Kiertopäivä 13. Uskomatonta, että huomenna on jo joulukuu. Enää kolmisen viikkoa ja sitten alkaa ruhtinaallinen viiden päivän jouluvapaa. En kyllä erityisen jouluihminen ole, mutta tuohan se ainakin hieman "valoa" tähän pimeään Suomen talveen... Tuohon otsikkoon palatakseni. Tänä aamuna huomasin taasen venyvät limat. Eli täysin vastaavat kun viime kierrossa kiertopäivänä 12. Eilen illalla ja tänään aamulla tunsin lisäksi hieman alavatsakipua. Eilen kyllä tein ovistestin ja negaa näytti. Taidanpa uusia testin vielä tänään. Tosin viime kierrossa limat tulivat tuolloin 12. kiertopäivänä, mutta ovisplussan sain vasta 20. kiertopäivänä. Ota siitä nyt selvää. Mutta ei kai siitä missään mielessä haittaakaan ole, jos niitä peittoja tänä iltana "pöllyttelee", vai...

Alkukierto onkin ollut lähes ihmeellisen "oireeton". Ehkä tähän nyt tulee muutos. Ei niin, että niitä vatsakipuja yhtään kaipailisin, mutta tälläista tämä naisen elämä on.

maanantai 26. marraskuuta 2007

Oireetonta alkukiertoa elellään

26.11.2007 Kiertopäivä 9. Ei tuntemuksen tuntemusta. Oikeastaan aika miellyttävää, kun edellisissä kierroissa noita "vatsatuntemuksia" on ollut lähes läpi koko kierron. Viime aikoina on ollut sen verran muuta mielessä, etten ole ehtinyt näitä kiertoasioita paljoakaan miettiä. Äsken piti ihan kalenteri ottaa esiin, jotta tuon kiertopäivän sain laskettua. Viime kierrossa ovulaatio osui siis kiertopäivälle 20. Mitään "kriittisiä" päiviä ei siis todennäköisesti vielä elellä. Ja ainakin viime kierrossa ei ollut mitään ongelmia huomata tuota ovulaatiota, sen verran vatsaan tuolloin sattui. Tosin mun kierrot ei tähänkään mennessä ole olleet mitenkään säännölliset, joten toki kaikki on mahdollista.

Koska stressitön kausi jatkuu yhä, kirjoittelen jatkossakin tänne yhtä säänöllisen harvakseltaan. Lähinnä silloin, kun jotain kerrottavaa on. Tai toki, kun siltä muuten vaan tuntuu... =)

P.S Tulipa käytettyä paljon siis-sanaa tällä kertaa ;)

maanantai 19. marraskuuta 2007

Ja ne alkoivat taas =(

19.11.2007 Kiertopäivä 2. Eli ei tuottanut stressitön elämä toivottua tulosta tällä kertaa. Toisaalta kierron pituus putosi 31 päivään ja todistetusti ovuloin, eli ihan ok. Eilen tosiaan iltapäivällä wc-käynnin yhteydessä näkyi tuhrua paperissa ja iltaa kohden vuoto vahveni. Tänään jouduin jo turvautumaan kuukautissuojaan. (Viimeiseen asti toivoin kyllä, että tämä olisi jotain "valevuotoa" ja oikeasti raskaantuminen olisikin tapahtunut, ei näköjään ollut). Toivotaan, että tuo kierron lyhentyminen ei ole mikään tilapäinen juttu. Tästä on taas hyvä jatkaa. Ja yritän myös jatkaa hyväksi havaitulla stessittömällä linjalla...

tiistai 13. marraskuuta 2007

Flunssan kourissa

13.11.2007 Kiertopäivä 27. Toissa-aamuna heräsin olo tukkoisena ja eilen jouduin kesken työpäivän lähtemään (työterveyden kautta) kotiin, kun aloin kuumeilemaan. Lämpöä oli terveydenhoitajan mittauksessa 37,7, kotona en löytänyt kuumemittaria, joten iltalämmöistä en osaa sanoa mitään. Nenä vuotaa ja olo on yhä tukkoinen. Sairauslomaa on vielä huominen.

Jos ovulaationi osui testin mukaisesti viime viikon tiistaille (kiertopäivä 20), ja hedelmöittyminen olisi jostain onnenkantamoisen syystä tapahtunut, olisi eilinen laskemieni mukaan ollut päivä, jolloin arvioitu alkion kiinnittyminen olisi tapahtunut (ainakin jostain olen lukenut, että alkio kiinnittyy kohdun seinämään noin kuusi päivää hedelmöittymisen jälkeen). Toki kuumeilu saattaa olla merkki tuon kiinnittymisen tapahtumisesta, mutta toisaalta olen lukenut (kuten huomaat, luen paljon.. =)), että kuumeen vuoksi alkion kiinnittyminen kohtuu saattaa vaikeutua (johtuen siitä, että kuumeen tehtävänähän on "poistaa" elimistöstä ylimääräisiä haittatekijöitä). Pitikin siis tämä saakelin flunssa iskeä juuri nyt **####**!!!!

No, ei auta itku markkinoilla. Ja tunnetustihan tässä kierrossa en stressaa. Nyt pitää vaan yrittää lepäillä ja saada itseni mahdollisimman nopeasti kuntoon. Muita "oireita" tällä hetkellä on alavatsan kivistykset. Mutta nämähän tiedetään ja tunnetaan jo aiemmista kierroista, joten sen suurempaa huomiota en näihin uhraa. Tulisi nyt kunnolla vaikka sitä lunta, sillä vaikka en erityisesti talvi-ihminen olekaan, vetää tuo kylmä pimeys mielen entistä masentuneemmaksi...

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Ovulaatioplussa =)

07.11.2007 Otsikossahan se jo lukeekin. Eli eilen illalla vatsaan sattui tosi paljon. Sellaista tasaista juimimista, mutta ehkä hieman enemmän oikealla puolella tuntui. No, ajattelin sitten ihan huvin vuoksi testata ovulaatiotestillä ja kaksi tasaista viivaa siihen tikkuun ilmestyi. Eli stressitön elämä on tuottanut tulosta... Kiva tietää, että tässäkin elimistössä hormoonitoiminta on palautumassa normaaliksi. Tästä on hyvä jatkaa. Ja stressitön elämä jatkuu...

maanantai 5. marraskuuta 2007

Marraskuun mietteitä

05.11.2007 Se on jo marraskuu. Hiljaiseloa olen tällä saralla viettänyt. Kuten jossain aiemmassa tekstissäni kertoilinkin, päätin tämän kierron ajan olla liikaa ajattelematta näitä vauva-asioita. Ei siis oviksen tikuttelua tai suurempaa päivien laskeskelua.

Tällä hetkellä elellään kierron puoltaväliä (tai siis edellisten kiertojen perusteella päätellen). Kiertopäiviä on tänään kasassa 19. Ei erityisiä tuntemuksia. Mutta viikko sitten, kiertopäivänä 12 (!!!!!) olin bongaavinani ovislimat. Tai en ollut bongaavinani, vaan oikeasti bongasin. Tai siitä "ovis"-osuudesta en ole varma, mutta täysin vastaavaa limaa oli kun viime kierrossa 19 kiertopäivän kohdalla. Mutta mun kierrot ovat olleet 40 päivän luokkaa, joten ei ovulaatio voi noin aikaisin olla... On tämä kroppa ihmeellinen. Mutta kuten sanottu, tässä kierrossa ei stressiä, vaan päivä kerrallaan edetään.