tiistai 18. syyskuuta 2007

Väliaikatietoja 2

18.09.2007 Kiertopäivä 12. Oviksen tikuttelun aloitin siis viime perjantaina, jolloin kiertopäiviä oli kasassa 8. Vielä ei tikuttelu ole tuottanut tulosta. Toki esimerkiksi eilen liuskatestiin ilmestyi "haamujen haamu", mutta ohjeistuksen mukaan tuo on tulkittavissa negaksi.

Greippimehu on tuottanut tuloksia. Toisaalta aiheuttanut myös vatsan vääntöjä. Liukkautta kuitenkin riittää, mistä luonnollisesti on apua myös makuuhuoneen puolella ;) Monien mielestä greippimehu (varsinkin tuo Valion, mitä itse päivittäin hörpin) on maultaa liian hapanta. Itse täytyy todeta, että olen jäänyt koukkuun. Suorastaan odotan jokaista aamulla ja työpäivän jälkeen nautittua lasillistani. Nam!!!

Ainakin tähän asti tuo joka toinen päivä taktiikka on pitänyt. Tätä on tarkoitus jatkaa ainakin toistaiseksi (jos kunto vaan kestää...). Tuntuu, että vihdoinkin tuo pillereiden vaikutus elimistössäni alkaa vähetä. Itse huomaan sen selkeästi; olo on mitä mainioin ja halukkuutta riittää, monessakin mielessä...

Ei kommentteja: