Jälkisanat

25.05.2009 Niinhän sitä sanotaan, että kerta kiellon päälle. Ajattelin näin puolen vuoden jälkeen tulla vielä kerran kertomaan kuulumisiamme. Uskomatonta, miten nopeasti aika on kulunut. Meidän urhea pikku prinssimme on jo kuusi kuukautta ja yksi viikkoa vanha. Täytyy sanoa, että elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Kliseistä tai ei, mutta rakkaus tuota minusta ja miehestäni lähtöisin olevaa ihmisen taimea kohtaan kasvaa kasvamistaan päivittäin. Nähtäväksi jää, mihin sfääreihin tässä vielä päästäänkään...

Poikamme on kasvanut hurjasti. Tällä hetkellä pituutta on jo lähes 70 senttiä ja painoakin melkein 8 kiloa. Hoikka pitkä poika, isäänsä tullut =). Ja kun miettii, mistä mitoista lähdettiin, niin voi vain todeta, että on sitä oltu ruoka-aikana kotona. Imetys lähti alkuvaikeuksien jälkeen hyvin käyntiin ja rintakumista pääsimme lopullisesti eroon joskus kolmen viikon päästä synnytyksestä. Tällä hetkellä imetän yhä, mutta ruokavalioon on lisäksi tullut asteittain kasvikset, hedelmät, viljat ja nyt viimeisenä (noin viikon ajan) liha.

Vastasyntyneet ovat lumoavia, mutta puolivuotias se vasta ihana onkin. Tässä iässä poikamme jo selkeästi seurustelee, nauraa ja jokeltelee, ja se oppimisen ilo ja riemu, mikä pojassamme ilmenee uuden taidon myötä, on sydäntä hivelevä. Harrastamme muskaria ja vauvauintia, kuuntelemme musiikkia, laulamme ja luemme runoja. Elämän pieniä iloja, joita ennen ei ehkä olisi osannut niin paljon arvostaa.

Toki elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista. Ilmavaivat ja etenkin hampaiden puhkeaminen (ensimmäinen puhkesi neljän kuukauden iässä, nyt suusta pilkistää jo neljä hampaan alkua) aiheuttivat sydäntä raastavaa huutoa ja illat olivat yhtä tuskaa. Välillä sitä on tuntenut itsensä täysin riittämättömäksi ja omat kyvyt äitinä ovat tulleet moneen kertaan kyseenalaistetuksi. Tällä hetkellä, kun illat ovat rauhoittuneet (pikkuinen nukahtaa yleensä viimeistään yhdeksän maissa) ja muutenkin elämään on tullut edes hieman enemmän rytmiä, myös mieli on keveämpi. Minä osaan tämän ja minä olen tämän pienen pojan paras äiti maailmassa.

Kevätauringon lämmittäessä olemme mieheni kanssa alkaneet haaveilla jo toisesta lapsesta. Pikkusisarus on tervetullut perheeseemme koska vaan, tosin imetyksestä(kin) johtuen uusi raskaus ei tässä vaiheessa ole kovinkaan todennäköinen. Voin kuitenkin täydestä sydämestäni todeta, että tämä äiti on aivan äärettömän onnellinen...