POIKA TULI, ja mun sydämeni suli...

25.10.2008 Niihän siinä sitten kävi, että vain päivä edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen meille syntyi pieni mutta terve poikavauva. Mikään siis ei tuolloin edellisenä päivänä antanut olettaa että näin tulisi käymään. Tässä synnytyskertomus lyhyen kaavan mukaan:

Synnytys alkoi lapsiveden menolla lauantai-aamuna klo 6. Jälkeenpäin olen kiitellyt, että alle sain kunnolla nukutun yön. Vesien menossa ei ollut mitään arvuuteltavaa, sitä tuli paljon ja jatkuvasti. Herätin miehen, mutta kehotin häntä vielä lepäämään. Itse en siihen pystynyt. Varmuuden vuoksi soitin sairaalaan, josta sanottiin, että mikäli kaikki sujuu normaalisti, voisimme olla kotona vielä muutaman tunnin, ja pyydettiin saapumaan paikalle joskus kymmenen aikaan.

Kävin suihkussa ja söin aamiaisen. Nälkä ei kyllä ollut ollenkaan. Vähän ajan kuluttua mieskin kömpi keittiöön. Ei kuulemma pystynyt enää nukkumaan. Eipä ollut ihme... Ensimmäinen supistus tuli noin seitsemän aikoihin. Itselläni nuo alkusupistukset olivat täysin kuukautiskipuihin verrattavia. Ehkä hieman enemmän selkäpuolella tuntuivat. Säännöllisemmiksi supistuksen muuttuivat tunnin kuluttua ja niinpä synnytykseni lasketaankin alkaneeksi klo 8.

Pakkailin loput tavarat sairaalalaukkuun ja katsoin hieman televisiota. Supistusten aikana auttoi jumppapallon päällä istuminen. Hieman ennen kello kymmentä lähdimme kohti sairaalaa, itselläni oli iso pyyhe housuissa lapsivettä imemässä...

Sairaalan äitiyspolilla vastaaottava kätilö kertoi kaikkien valmisteluhuoneiden olevan käytössä, joten jouduimme hieman odottamaan. Kun viimein pääsimme valmisteluun, kätilö laittoi minut käyrille ja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Olin parille sormelle auki. Ilmeisesti aika oli todella kiireinen, sillä seuraavan kerran kätilö tuli luoksemme yli tuntia myöhemmin (toki anteeksi pyydellen). Siinä vaiheessa olin jo todella kipeä. Kohdunsuu oli kolmisen senttiä auki, joten päätettiin, että siirryn suoraan synnytyssaliin.

Salissa voivottelin jo ääneen ja kun synnytyksessä auttava kätilö tuli esittäytymään,pyysin suoraan epiduraalia. Päivystävä anestesialääkäri oli kuulemma leikkauksessa, joten joutuisin odottamaan hieman. Sen sijaan kätilö pyysi paikalle synnytyslääkärin ja päätimme, että yritämme PCP-puudutetta. Tässä vaiheessa olin jo 6cm auki ja kohdunsuu oli toiselta puolelta lähes hävinnyt, joten puudute onnistui ainoastaan toiselle puolelle. Se auttoi kuitenkin hieman ja vei supistuksista sen vahvimman terän. Kivuliaita ne silti olivat.

Synnytys eteni huimaa vauhtia ja ponnistamisen tarve tuli hieman ennen kello kahta. Vaihe oli suoraan sanoen kauhea ja välillä usko todella loppui. Jossain vaiheessa kätilö laittoi minulle tipan, supistukset kun kuulemma olivat liian lyhyitä. Mutta kaiken sen kivun jälkeen klo 14.27 meille syntyi pieni poika, 45 cm pitkä ja 2390 g painava (päänympärys 34 cm).

Istukka ei meinannut syntyä ja lääkäri tuli sitä irrottelemaan. Sekin sattui todella paljon, mutta toisaalta olin siinä vaiheessa sen verran muissa maailmoissa, että en kauhean tarkkaan tapauksesta muista. Loppupäätelmä kuitenkin oli, että ilmeisesti istukassa oli ollut jonkinasteista vajaatoimintaa, mistä syystä poika oli hieman viikkojaan pienempi. Istukan synnyttämisen jälkeen kätilö ompeli minuun muutaman tikin. Ihan pienen leikkauksen oli kuulemma joutunut tekemään, jotta "vauva pääsi pinteestä".

Vauvan pienen koon vuoksi olin sairaalassa kaikkiaan neljä päivää. Vauvan imuote oli alkuun hieman hakusessa, mutta rintakumin avulla saatiin imetys käyntiin. Nyt kotona imetys on jo alkanut sujumaan. Lisäksi pumppaan Avent Isis -käsipumpulla (tosi hyvä, suosittelen) lisämaitoa, jota tarpeen mukaan pikkuiselle annamme.

Poika on todellakin valloittanut meidät molemmat. Ei tällaista rakkauden määrää etukäteen olisi voinut kuvitellakaan. Ihan heti huomenna en uudestaan suostuisi synnytystä kokemaan, mutta ehkä jo vuoden parin kuluttua on uusi ääni kellossa...