16.09.2008 Sairauslomalla siis ollaan vielä ylihuomiseen asti, siitä eteenpäin sitten virallisesti äitiyslomalla. Verenpaineen lukemista ei ole tietoa, seuraava kontrolli neuvolassa on huomenna aamupäivällä. Olo on suhteellisen hyvä, turvotusta toki yhä on. Vatsa kasvaa kasvamistaan. Saapi nähdä, mihin sfääreihin se näiden reilun viiden viikon aikana vielä kasvaakaan...
Tänään viikkoja kasassa 34+4. Viime päivinä olen yhä enemmissä määrin alkanut tuntemaan myös hieman kivuliaita supistuksia alavatsalla. Pikkuinen potkii yhä vahvemmin vasempaan kylkeen ja välillä oikeasti tuntuu, että jalka tulee läpi juuri nyt. Eilen illalla tuntui lisäksi, että vauveli yritti raivata päällään tietä ulos tuolta alakautta. Ehkä kultamme alkaa pikku hiljaa laskeutumaan / kiinnittymään. Tai onkohan näillä viikoilla vielä liian aikaista. Kysynpä huomenna neuvolasta.
Töihin ei siis enää tarvitse mennä. Tänään tosin ajattelin käydä työpaikalla hakemassa henkilökohtaiset tavarat ja viemässä työkavereilleni eilen leipomaani omenapiirakkaa. Mitenköhän nämä päivät saa kulutettua. Jospa tuo verenpaine tuosta rauhottuisi, niin voisi alkaa toteuttaa niitä siivousprojekteja, joita olen suunnitellut. Vauvan vaatteet tietty pitää pestä, mutta lisäksi olen ajatellut siivota jääkaapin, järjestellä keittiön kaapit ja olohuoneen kirjahyllyn ynnä muuta vastaavaa...
Pikkuisen huone alkaa olla valmiina. Viikonloppuna saatiin pinnasänky, jonka mies heti kokosi. En millään jaksaisi näitä viimeisiä viikkoja odottaa. Toisaalta, kun miettii koko raskausaikaa, niin erittäin loppusuoralla tässä jo ollaan. Tsemppiä minulle!!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti