18.09.2008 Raskausviikkoja tänään 34+6, huomenna käynnistyy siis jälleen uusi viikko. Laskettuun aikaan jäljellä kutakuinkin täsmälleen viisi viikkoa.
Eilen kävin tarkastusmittauksissa neuvolassa. Verenpaine oli tullut hieman alas (118/88), mutta kohollaanhan tuo alapaine yhä on. Kuitenkin sen verran oli laskenut, että sovittiin seuraavan neuvolakäynnin olevan tuo ennestään sovittu lääkärikäynti 29.9. Ensi viikolla käyn omatoimisesti mittaamassa verenpaineen viereisellä terveysasemalla (siellä on kuulemma jonkinlainen itsemittausasema) ja lisäksi sain kotiin stiksejä, joilla seurailen pissan proteiinia. Jos alapaine nousee tai proteiinia pissassa ilmenee, soitan sitten heti neuvolaan.
Alkuun terveydenhoitaja ehdotti, että oltaisiin tuo lääkäriaikakin peruttu, kun kerran äitiyspolilla minut oli tarkastettu. Haluan kuitenkin, että lääkäri tarkastaa kohdunsuun tilanteen (tuolloin viikkoja 36+3). Siitä eteenpäin neuvolassa kai käydään muutenkin noin kerran viikossa, mutta lääkärikäyntejä ei enää rutiinisti ole.
Eilen oli myös toinen perhevalmennustapaaminen, jonka aiheena oli rentoutuminen ja tukihenkilön rooli synnytyksen aikana. Valmennuksessa käytiin myös läpi eri asentoja, joita synnyttäjä voi kokeilla avautumis- (ja ponnistus-) vaiheen aikana. Ihan mielenkiintoista oli. Ensi viikolla päästäänkin sitten tutustumaan synnystysosastolle. Sitä odotellaan.
Tänään kävin pitkästä aikaa kuntosalilla (tarkastin eilen terveydenhoitajalta, että on ok). Teki hyvää, vaikkakin tunsin itseni melkoisen kankeaksi. Siellä ähkin ison vatsani kanssa. No, mielenterveyden kannalta ajattelin jatkaa käyntejä salilla ainakin vielä jonkin aikaa. Sen jälkeen menee salikortti joksikin aikaa jäähylle. Jää nähtäväksi, kuinka paljon aikaa liikunnalle onkaan sitten vauvan syntymän jälkeen...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti