16.05.2008 Tänään siis viikkoja 17+0. Eilen kävin ostamassa lisää äitiysvaatteita, farkut sekä yhden paidan. Tosi mukavilta tuntuivat, paita on päällä jo tänään. Melko tyyriitä tosin olivat, joten kovin paljon enempää en noihin taida rahoja uhrata. Onneksi edessä on kesä, jolloin voin pitää päällä erilaisia löysiä hameita jne.
Tällä viikolla sain varattua myös rakenneultran, joka on 4.6. Tuolloin viikkoja on koossa 19+5. Ultran tekee radiologi, eli ei synnytyslääkäri. Kysyivät aikaa varatessa, käykö, ja kyllähän mulle käy. On hieman edullisempi ja ainakin kyseistä radiologia ovat tutut kehuneet. Osaa kuulemma hyvin hommansa =) Vauvan sukupuolta emme todennäköisesti tule kysymään. Itseä ehkä hieman haluttaisi tietää, mutta mies on sitä mieltä, että ei. Ja eipä taida tuo ultraaja kertoa, jos jompi kumpi ei halua. Tietysti on mahdollista, että ultrakuva on niin selkeä, että siitä itse asian voi huomata, mutta todennäköisemmin tietysti ei. No, säilyypä jotain jännitettävää myös syksylle. Ja ihan muita asioitahan sinne ultraan mennään katsomaan. Toivottavasti kaikki on hyvin.
Vatsa jatkaa iloista pyöristymistään ja sehän minulle sopii. Vielä 10 viikkoa töitä ennen kesäloman alkua ja kesäloman jälkeen neljä viikkoa töitä ennen äitiysloman alkua. Ihanaa!!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti