15.04.2008 Raskausviikkoja 12+4 (tosin tänään tehdyn NT-ultran mukaan jo 12+5, kylläpäs tuo pikkuinen kasvaa kovaa vauhtia). Äitiyspolilla tehty niskaturvotusultra on nyt siis takana. Olipa kiva kokemus, vaikka jännitin vaihteeksi ihan kauheasti. Pikkuista syynättiin ja zoomattiin edestä ja takaa ja välillä sivusta. Kovasti liikkuvainen oli. Vauva pyöri ja hyöri ja leikki napanuoralla. Kätilöllä oli täysi työ saada vauvaa asentoon, josta tuo niskaturvotus voitaisiin mitata. Kun lopulta mittaus saatiin tehtyä, oli tuloksena 0,8 mm, eli kätilön mukaan varsin normaali tulos (yleensä kuulemma 1 mm:n molemmin puolin). Kätilö kertoi selkeästi vauvan rakenteesta, näytti kädet, jalat, nenän, suun, sydämen, munuaiset, selkärangan, aivot jne. Uskomaton pikkupakkaus siellä kohdussa kasvaa. Pituutta oli viikossa tullut pari senttiä. Nyt CRL, eli pää-perä -mitta, oli 6 cm.
Eiköhän nyt ole uskottava, että raskaana tässä ollaan ja että vauvalla on kaikki hyvin. Meidän pikku piipertäjä. Voi että me ollaan ylpeitä ja onnellisia sinusta. Toki niiden seulontaverikokeiden tulokset on vielä tulematta, mutta tuo normaali niskapoimu helpotti oloa jo huomattavasti. Ylihuomenna siis neuvolalääkäri. Eipä jännitä siellä käynti nyt ollenkaan niin paljon, kun on tänään saanut nähdä, että kaikki on kunnossa. Voi kun sitä vaan hymyilyttää koko ajan...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti