maanantai 21. huhtikuuta 2008

Jo 14. raskausviikkoa elellään...

21.04.2008 eli tarkalleen ottaen tänään viikkoja 13+3. Kylläpäs tuo aika tällä hetkellä tuntuu kuluvan nopeasti. Olo on mukavan oireeton (poislukien ajoittaiset alavatsan juilimiset, joita kylläkin on ollut säännöllisesti koko alkuraskauden ajan) ja välillä voisi jopa unohtaa olevansa raskaana...

Kevätaurinko virkistää mieltä, ja se tulee tarpeeseen. Töissä on alkanut kaikella tavalla tökkiä ja melkein jo tekisi mieli rakentaa aamukampa äitiysloman alkuun (laskujen mukaan alkaisi 19.9, eihän tässä olekaan enää kuin vajaa 5 kuukautta... =)). Nyt onkin edessä pitkä kuiva kausi, kun seuraava neuvola on sitten vasta joskus kesäkuun alkupuolella. Täytynee kyllä varata se rakenneultra, niin pääsee tuossa välillä tarkastamaan pikkuisen kunnon. Rahaahan tuohon palaa kela-korvausten jälkeenkin noin sata euroa, mutta olen sen valmis uhraamaan.

Alavatsa yhä vain hieman "turpea", eli äitiysvaatteille ei vieläkään ole käyttöä (eikä tarvitsekaan). H&M:ltä olen kyllä valmiiksi käynyt katsastamassa yhdet äitiysfarkut (39,90 euroa), jotka käynen ostamassa kunhan nykyiset alkavat riittävästi ahdistamaan.

Enää pari viikkoa ja ollaan jo toukokuussa. Puolen vuoden kuluttua meillä saattaa olla jo oma vauva... =)

Ei kommentteja: