22.02.2008 Rv 4+5 (kai). Olo on vuoroin erittäin raskaana oleva, osittain ei vieläkään tätä voi uskoa. Alavatsa ja -selkäkivut vaivaavat yhä ajoittain, ehkä kuitenkin hieman vähemmän kuin ihan alkuun. Valkovuotoa tulee ajoittain, ja yhä mielessä kalvaa pelko siitä, että vuoto vielä muuttuu veriseksi. Toisaalta ei varsinaisesti ole mitään syytä, miksi näin kävisi. Täytyy vain yrittää rentoutua ja nauttia tästä raskaudesta. Onneksi ei mitään pahanolontunnetta ole vielä havaittavissa. Jostain tosin luin, että usein yökkimiset ym. mukava alkaa vasta joskus rv 6 paikkeilla. Peukut pystyyn, ettei niin käy...
Vielä kaksi viikkoa varhaisultraan, ei malttaisi odottaa. Vasta sen jälkeen (olettaen tietysti, että kaikki kohdussa on hyvin) voin hieman rauhoittua. Odottavan aika siis on pitkä. Yksi jännä oire muuten on se, että lähes koko viikon olen aamuyöstä heräillyt useampaankin otteeseen. Toisaalta olen lähes koko ajan tosi väsynyt, aamulla ei meinaisi sängystä ylös päästä.
Olen yrittänyt kiinnittää huomiota syömisiini ja juomisiini. Kahvin juontia olen yrittänyt hieman vähentää, samoin olen jättänyt ruokavaliostani esimerkiksi tuorejuuston. Raskausvitamiineja ja kalsiumia syön aamuisin. Periaatteessahan normiterveellisen ruokavalion tulisi riittää, mutta ainakin näin alussa sitä haluaa tuplavarmistaa noiden tärkeiden vitamiinien saannin.
Kävin tänään ostamassa kirjakaupasta paksun opuksen nimeltä Suuri Äitiyskirja. Tuhti lukupaketti täynnä tärkeää tietoa näyttäisi olevan. En ole vielä soittanut neuvolaan, ehkä kuitenkin jo ensi viikolla. Ilmeisesti kuitenkaan sitä ensimmäistä aikaa en muutamaan viikkoon vielä saa. Näillä tunnelmilla tässä mennään...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti