maanantai 25. helmikuuta 2008

Lähes oireeton olo

25.02.2008 Rv 5+1. Uskomatonta, että jo viikko on kulunut siitä, kun tuon positiivisen raskaustestin tein. Päivä päivältä olo alkaa varmistua, enkä enää niin paniikissa odota vuotoa alkavaksi. Toisaalta aika menee nopeasti, toisaalta tuntuu, että ensi viikon varhaisultraan on vielä ikuisuus aikaa. Tekisi niin mieli jo kertoa läheisille ihmisille tästä raskaudesta, mutta miehen kanssa olemme kuitenkin päättäneet, että kenellekään ei kerrota ennen ultraa.

Olo on muuttunut yllättävänkin oireettomaksi (ainoastaan satunnaisia alavatsanippailuja esiintyy). Jännä, miten sekä liika oireellisuus että oireettomuus huolestuttaa. Onkohan kaikki hyvin..? Toisaalta, kuten aiemminkin olen pohdiskellut, ei ole mitään syytä, miksi kaikki ei olisi hyvin. Päivä kerrallaan on vaan edettävä.

Jostain syystä väsymyksestä huolimatta olen nukkunut öisin tosi katkonaisesti. Tänä aamuna sai tosissaan väkisin itsensä sängystä ylös kangeta. Ei kiva ollenkaan.. =( Vessassa on lisäksi käytävä (jos mahdollista) vielä tavanomaista useamminkin. No, ulkona paistaa (vaikka kello on vasta puoli yhdeksän aamulla) aurinko ja jo töihin mennessä on valoisaa. Ihmeesti tuo mieltä virkistää...

Ei kommentteja: