tiistai 9. lokakuuta 2007

Länsirintamalta ei mitään uutta

09.10.2007 ...siis tällä hetkellä. Menossa kiertopäivä 33. Kyllähän niitä oireita on vaihteeksi ollut kerrassaan monenmoista. Viikonloppuna esimerkiksi rintavarustus (pääasiassa nännit) kipeytyivät sen verran, että rintsikoita oli pidettävä yllä koko ajan. Nyt tuo oire tosin on jo menneen viikonlopun lumia. Eilen aamupäivällä yllätti puolestaan etova olo. Kesti ehkä sellaisen reilun tunnin ajan. Tuon voi toisaalta selittää toissailtana syömäni melkoisen raskas ja suolainen pitsa. Toisaalta, koskaan ei voi olla varma. Vatsanippailuja on yhä säännöllisen harvakseltaan. Pääasiassa ei nippaile mistään tietystä kohdasta, vaan alavatsasta ylipäänsä. No, jää taas kerran nähtäväksi. Olen nyt kyllä aiemmista kierroistani viisastuneena päättänyt, että testiä en tee, ennen kuin vasta ensi viikolla. Yksin mahdollinen testipäivä voisi olla tuleva synttärini. Mikäs sen parempi synttärilahja, kuin liuskassa plussa =)

No, yritän kaiken kaikkiaan edetä ajatuksissani rauhallisesti. Ja kuten aiemmassa kirjoituksessanikin totesin, vaikka lukijalla ehkä muu käy mielessä, olen entistä vähemmän uhrannut päivittäisestä ajastani näille vauvaunelmille. Toive elää vahvana, mutta jalat ovat tukevasti maassa. Eiköhän se onni vielä meidänkin pariskunnalle suoda...

Ei kommentteja: